sunnuntai 26. elokuuta 2012

Junnucup voitto!!

Tänään Takkulassa ratana he A:4 , prosentit 67,679 ja voitto! <3 ja kun tää nyt siis oli finaali niin voitettiin koko junnucup, jee! ;) oon niiiiiin iloinen ja onnellinen ja tyytyväinen. Selvittiin hienosti ja vielä voittajiksi asti!

Taitava voittajaponi <3

lauantai 25. elokuuta 2012

Dressyr

Perjantaina oli pitkästä aikaa valkut molemmilla hepoilla. Pitsun kanssa NOPEUTTA reaktioihin ja minuun. Läpi kyljistä ja pehmeä muoto. Tehtiin kisojen ohjelma läpi, mikä sujui kohtuullisesti. Parannettavaa kyllä on. Oma ratsastus oli pikkusen kateissa ja jotenkin fiilis, etten saa mitään aikaiseksi.

Olavi tuntui hyvältä heti aluksi, se oli pehmeä ja pyöreä ja kaikkea kivaa :D. Ennen kaikkea innokkaan oloinen, mikä oli tosi jees, koska huomaa, että pikku lomailu on tehnyt sille hyvää. Ponsku on laiduntanut, maastoillut ja chillaillut. Nyt sitten uudella innolla kisoihin ja iiks junnucupin finaaliin! Olavin kanssa radan asioita läpi ja lopulta koko höskä. Meni ihan jees, mutta Olavi pääsi välillä karkaamaan turhan pitkäksi. Lopussa sitten vielä ravia & laukkaa ympyrällä, niin että Jenna istuu nätisti ja kädet on nätisti edessä ja kyynärpäät nätisti kyljissä ja nyrkit nätisti kiinni ja pystyssä. Kuitenkin ihan positiivinen fiilis jäi. :) vähän ruosteessa vaan.....

Njooo sunnuntaina on tyhmästi startit silleen, että menee ihan koko päivä, kun olisi pitänyt opiskellakin, mutta no can do, ei tää yhdestä päivästä kiinni ole!

Huomenna Olavin kanssa eteenalas jumppa ja Pitsun kanssa lyhyt treeni, jossa heppa nopeaksi pohkeelle. Eipä kummempaa, mutta kirjoittelin nyt näin perjantaina (tää on mun vapaapäivä lukemisesta :D)...

lauantai 18. elokuuta 2012

Tauko :(

Kuten kaikki varmasti huomanneetkin blogi on elänyt vähän hiljaiseloa. Innostuksen hetkittäisen lopahtamisen lisäksi syynä on yo-kirjoitukset ja en yksinkertaisesti ehdi tehdä mitään muuta kuin käydä koulussa, tallilla ja opiskella. Joten blogi jää nyt ainakin puolentoista kuukauden tauolle. En nyt vanno, etten tule kirjoittamaan mitään, jos jotain merkittävää tapahtuu, mutta ei nyt ainakaan kannatella odottaa säännöllistä postaamista.

torstai 9. elokuuta 2012

Pikainen päivittely

Sori epäaktiivisesta postaamisesta... Ei ole kuvia, innostusta eikä asiaa. Husön kisat meni huonosti "ei mistään syystä johtuen", mutta ei vain onnistunut. Aika on kulunut lomaillessa, nyt kun pitäisi keskittyä vielä nauttimaan, mutta kirjoitukset painavat päälle ja kirjoihinkin pitäisi tarttua. Lopputuloksena on ollut, etten oikein tee mitään järkevää ja stressaan siitä, kun teen kaiken "väärin". Nooo ei se mitään, mielummin tätä kuin oikeaa koulua :D!

Pitsun kanssa ollaan treenailtu Porvoon kisoja varten: avoja, sulkuja, voltteja eli perus taipuisuuden työstämistä. Tuntuu, että siitä on ollut hyötyä, kun hevonen tulee paremmin rungosta läpi, jee! Vaihdot menneet hyvin myös.

Olavi pääsi Rusa-jakson jälkeen laitumelle ja ollaan tehty hommia aika kevyesti. Maastoilua, jumppaa, hölkkäämistä. Tänään oltiin Veeran kanssa maastossa ja mentiin pätkä lujaaaaa! Hehe Olavikin vaan innostui ;)). Yleensä mun maastoilu tarkoittaa kävelyä tai rauhallista ravia, mutta nyt pahuudenperikuvaesteratsastusvilleysrappion levitäjä Veera aiheutti tälläisen villeyden! Hauskaa se oikeesti oli :D

Tää nyt oli tälläinen turha pikapäivitys, mutta parempi kuin ei mitään (toivottavasti).