lauantai 6. huhtikuuta 2013

Viikon kuulumiset

Hyvää huomenta kaikille :)! Meillä on Branken kanssa treenit sujuneet hyvin! Tiistaina oli valmennus, jossa tehtiin vaihteeksi enemmän hankalampia temppuja. Paljon vaihtoja ja saatiin oikein hyviäkin vaihtoja! Edelleen toiseen suuntaan on epävarmuutta, mutta edistystä on kyllä tapahtunut selkeästi. Enkä enää tunne itseäni yhtä avuttomaksi siellä selässä :p.

Tehtiin myös avoja ja sulkuja, joissa ollaan päästy kyllä ihan uudelle tasolle! Ne on jo nimittäin ihan tunnistettavia liikkeitä eikä vinoja kaatumisia johonkin suuntaan. Nyt alkaa pikku hiljaa vaativan asiat olemaan ratsastettavissa (parannettavaa edelleen tietty paaaljon) eikä ajatus va B:n starttaamisesta enää tunnu ihan mahdottomalta.

Keskiviikkona Branke pääsi hyppäämään jälleen. Hyppelyt sujuivat oikein mallikkaasti ja Branke onkin nyt selkeesti tajunnut, mikä homman juju on. Se tekee hyviä hyppyjä ja käyttää hyvin selkäänsä. Käytännössä Branke siis hyppää jumppasarjoja, jotka tekee tosi hyvää sille. Oppii vähän miettimään, mihin ne jalat milloinkin laitetaan.

Torstaina sitten otin reipas tahtisen jumppauksen. Mentiin lujaa ympäri maneeesia taivutellen. Branke sai kehuja ja yritin pitää treenin positiivisena.

Eilen käytiin ihanassa auringon paisteessa nakukävelyllä (kylläkin pelkkä Branke oli siis naku :__DD). Branke oli vähän villi, muttei kuitenkaan tehnyt mitään tyhmää, niin ihan hauskaa meillä oli :). Ihanaa, kun kevät tulee!

Branke juoksee jo paljastuneille ruohorupsuille ihan innoissaan, vaikka vihreää ei oo näkynyt kuin muutaman korren verran :D

Loppuun vähän kuvia tältä viikolta :)





3 kommenttia:

  1. Jumppikset tekee kyl tositosi hyvää takapäälle! :)

    VastaaPoista
  2. onko sulla joskus ollu nasse niminen poni vuokralla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo, se oli mun eka "oma" poni, jonka kanssa treenailin sitten esteratsastusta :). Miten niin?

      Poista