torstai 2. kesäkuuta 2011

KESÄÄÄ!!

Oli ihanan kesäinen päivä +29 kuumimmillaan!! Ja koulut lopussa: enään palautuspäivä ja päättärijuhla jäljellä. Kohta siis koittaa täysi vapaus ja on aikaa tehdä kaikkea, ihanaa!

Mutta mutta tänään olin tallilla sitten illalla, että ei ihan kuumimpaan aikaan joutuisi ratsastamaan, ja tallireissu sitten venyikin melkein 6 tunnin pituiseksi vaikka tuntui paljon lyhyemmältä. :o Ratsastin sekä Picurin että Olavin. Picurilla menin kentällä ihan perusteeniä mm. siirtymisiä, kokoomisia, lisäyksiä ja ravin työstämistä ympyrällä. Ei ollut ihan super, kun on taas mennyt aika monta päivää viime kerrasta, mutta ihan hienoja pätkiä oli vasinkin ravissa.

Olavin menin vain eteenalas maneesissa ja yritin pitää hyvän tahdin. Se onnistuikin ihan hyvin. Kokeilin uutta tapaa alkuverkata tosi pitkin ohjin siten, että annan hevosen itse päättää kaulansa asennon parin minuutin ajan ja vasta sitten alan aktiivisesti ratsastaa eteenalas. Tuntui ihan hyvältä, koska pitkin ohjin mennessa Olavi käytti takapäätään hyvin ja oli helpompi säilyttää sen aktiivisuus myös jatkossa. Aion kokeilla samaa vielä uudestaan, kun tuntui toimivan niin kivasti :) Muutenkin Olavi kulki mielellään pyöreällä kaulalla eikä vastustellut ollenkaan.

Ja sain siskoni mukaan kuvaajaksi, joten nyt sitten ensimmäiset kunnon kuvat hevosista! :)) Olavilla on siis vaan eteenalas kuvia ja yksi hurjan näköinen laukkakuva :D Picurilla varsinkin kolmas laukkakuva on hieno, kun heppa on koonnut itsensä hyvin :)

                                          Picur


                                          Hieno heppa!! :))
                                         Olavi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti