sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sunnuntain kuulumiset

Tänään oli kiva tallipäivä, treeniä maneesissa reilu 30 min ja pakkasilmassa maastokävelyä! Olavi oli innokas menemään ja pörisi vaan laukatessaan ihan innoissaan. Oli alkuverkoissa oikein mukava, pyöreä ja pehmeä. Olisin ehkä toivonut, että olisin saanut hevosen vähän paremmin pohkeen eteen jo siinä vaiheessa. Oli kyllä aika kylmä ja jouduin turvautumaan "lapaset ratsastushanskojen päälle alku- ja loppukäyntien ajaksi"-kikkaan. Se toimikin itseasiassa aika kivasti, eikä sormet ihme kyllä edes jäätynyt!

Mutta siis, alkuverkkojen jälkeen aloin laukata. Pidin muodon ensin pyöreänä ja aloin pikkuhiljaa nostamaan lähemmäs kisamuotoa, kun tuntui paremmalta. Tein ensin kokoamisia ympyrällä ja muutaman kerran lisäsin pitkällä sivulla reilusti, jotta poni lähtisi oikeasti eteenpäin, kun tuntui jotenkin kauhean nihkeältä. Kokosi kuitenkin enimmäkseen oikein kivasti, eikä jäänyt pohkeen taakse pomppimaan. Tein vaihtoja, jotka menivät paaaaljon paremmin kuin viimeksi! Kokeilin myös muutaman sarjan, miten reagoisi niihin, vaikka en yleensä viitsi niitä kauheasti itsekseni tehdä, kun ne ovat vähän epävarmoja. Olavi teki ihan kiltisti ja tuli ihan onnistunutkin joukkoon. Ongelmana niissä lähinnä on, että en saa hevosta tarpeeksi nopeasti kasaan vaihdon jälkeen ja huonosta laukasta seuraava vaihto ei onnistu/tulee jäljessä minun avusta -> askeleet menee väärin. Parannusta kuitenkin on jo tullut huimasti, alussa laskeminen oli major problem. ;) Tein myös muutaman sulun, joissa olisi saanut olla enemmän taivutusta. Oli taas oma ongelma, kun jäin puristamaan liikaa, niin menee kauhean väkinäiseksi kaikki tekeminen.

Ravissa ärsytti suunnattomasti omien pohkeiden hulvaton heiluminen ja en oikein onnistunut komentamaan niitä pysymään paikallaan. Yhdessä välissä jalat sentään olivat kohtuullisen paikallaan, mutta kyllä todella piti taistella! Lisäksi oli aika hankalaa saada oikea pohje läpi ja oikea käsi lähti sen johdosta seikkailemaan kaulan vasemmalle puolelle. Yritin tietty korjailla kätöstä oikealle puolelle, mutta aina vaan uudelleen löysin sen ihan väärästä paikasta. :D Tein avotaivutuksia, joihin en ole kovin tyytyväinen, koska ne menivät ihan liikaa "työnnän takapään ulos ja käännän pään sisälle", vaikka todellakin tiedän sen olevan ihan väärin. Korjasinkin ajatuksia suuntaan "etuosa sisälle" niin alkoi sujua huomattavasti paremmin. Tein aina väliin lisäyksen tai kevensin hetken reippaassa tempossa, jotta ajatus eteenpäin menosta säilyisi. Vähän hermoheikolta tuntui Olavi, mutta on nyt pahempiakin päiviä nähty. Kuitenkin oli mukavan pirteä :).

Ratsastuksen jälkeen tosiaan mentiin kävelemään Sissin ja Veeran kanssa maastoon (tai siis teille ja vähän pellolle). Oli kylmää ja talvista, mutta 5 kerroksisella pukeutumisella ja tuplahanskoilla pärjäsi hyvin. ;) Olavi oli oikein rauhallisuuden perikuva, ehkä väsyi kun mentiin maneesissa haastavaa kouluratsastusta! Kiva poni oli tänään, huomenna treeeeniä!

Olavin viikko-ohjelma loppuun
Ma: valmennus
Ti: ratsastus
Ke: kevyt = kävelytys/juoksutus (tai rats.)
To: ratsastus (tai kevyt)
Pe: valmennus
La: maastoilu/ratsastus
Su: maastoilu/ratsastus

Tyhmää, kun on vielä niin pimeää, että ulkona ei oikei voi mennä kuin viikonloppuna. No nyt jo onneksi päivät pidentyvät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti