tiistai 18. lokakuuta 2011

Aurinko paistaa risukasaan

Eilen oli ihan loisto ratsastuspäivä!!! Menin pitkästä aikaa Picurilla valmennuksessa, ja heppa oli niin superrrr että :))).

Tehtiin paljon taivutteluja, mm. voltteja, avoja, täysikaartoja jne. Nämä tehtävät oli juuri meille sopivia, sillä viime aikoina mm. avot ovat tuntuneet hankalilta. Tarkoituksena oli huolehtia, että hevonen on kunnolla ulkoavuilla ja kääntäminen todella tapahtuu ulkopohkeella ja tarkasti eikä vain huolimattomasti johonkin suuntaan jotenkin jostakin kääntäen vääntäen. Alussa Picur ei taipunut niin hyvin, mikä johtui siitä, että unohdin taivuttaa hevosen pohkeilla ratsastamalla ja ratsastin ihan liikaa ohjalla. Kun tämä korjattiin yllätyin, että todella pystyin ratsastamaan hyvän avotaivutuksen kevyellä tuntumalla pohkeilla enemmän vaikuttaen. Minulla onkin ollut ongelmana, että hevoset hidastuvat kyseisessä liikessä, ehkä tällä ongelma korjaantuu, jeejee. Lopputunnista tehtiin ravissa siirtymisiä kootusta ravista lisättyyn raviin ja uudelleen koottuun raviin sekä lyhennettiin laukkaa ja tehtiin jopa vähän piruetin alkua! Lopussa vielä muutamat vaihdot, mistä Pitsu vallan innostui ja vaihtoi kerran hauskalla loikalla :D.

Jäi kokonaisuudessaan onnistunut fiilis, koska kykenin itse vaikuttamaan hevoseen ja istumaan hyvin. On tosi kiva, kun välillä tulee onnistumisia, niin jaksaa pysyä motivoituneena. Nyt viime aikoina varsinkin kun niitä vastoinkäymisiä on ollut... Käytiin tänään Olavin kanssa klinikalla ja hevosen pitäisi olla liikutuskunossa viikon päästä, mikä on sinänsä positiivista. Tosin hiljalleen pitää aloitella, kun on poniraukka niin pitkään joutunut seisomaan. Jos Olavi puhdas niin toivon mukaan päästäisiin kuitenkin aluekatsastuksiin, joskin pitää mainita, että paise on seisottanut heppaa, niin ei olla vielä ihan huippukunnossa. Kyllä tästä vielä saadaan treenikausi kunnolla polkaistua käyntiin!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti