sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sunnuntain ratsastus

Nyt pitäisi olla opiskelemassa, mutta ainahan sitä pieniä taukoja tarvitaan! Tänään tallilla pikkukisat ja Olavi esiintyi kahdessa luokassa. Ei päästy esittämään parastamme, kun heppa jäi pohkeen taakse eikä koonnut itseään kunnolla. Nyt ei muutenkaan ole viime päivinä sujunut ollenkaan. Olen jotenkin kadottanut fiiliksen miten saisin ratsastettua kevyesti, vaan jään työntämään, vetämään ja vääntämään joka suunnasta. Siitä tietenkin seuraa se, ettei hevonen halua liikkua eteenpäin, vaan jää junnaamaan ja sitten juoksee alta, kun tökkäisen sitä hermostuksissani. Ärsyttää, kun hevonen ei pysty näyttämään parastaan, vaam hermostuu, kun annan itse ristiriitaisia apuja. Tänään esimerkiksi molemmat raviväistöt ja sulut menivät takaosa edellä. Täysin ihan kokonaan 100% OMA moka, huoh... Yksi hyvä puoli täytyy omasta ratsastuksesta sanoa, nimittäin olen nyt ajoittain hahmottanut oikean fiiliksen ristiselän jäntevänä pitämisestä ja lantiolla joustamisesta. Tosin, kun tulee tehtäviä eteen, niin koko homma unohtuu, koska istunnan korjaaminen vaatii minulta vielä jatkuvaa keskittymistä.

Huomenna jälleen valmentautumaan, toivottavasti saadaan keveys ja pyöreys haettua takaisin, jotta kisat ei mene ensi viikonloppuna ihan plörinäksi :(. On tässä vielä kuitenkin viikko aikaa viritellä poni hyvin avuille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti