keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Treeniä ja satula...

Olavilla menee satula vaihtoon ja nyt sitten uutta metsästämään. Loppukauden ongelmat ja hevosen vastustelut johtuneet siis paiseen lisäksi osittain myös satulaongelmista. Vähän tyhmä olo, kun ei ole itse tajunnut. Syynä on se, että satulaa vain päällisin puolin katsoen ongelmat eivät näy, vaan satula painuu liian lähelle säkää syvemmältä satulan alta. No nyt ongelma korjataan mahd. nopeasti ja Olavi on kyllä välittömättömästi alkanut liikkumaan paremmin. Sain tänään lainata erään tallillamme asuvan hevosen satulaa, joka vaikuttaa oikein hyvältä Olaville. Hevonen tarvitsee ihmeen leveän ja suurella selkärangantilalla & korkealla säkätilalla varustetun satulan, joka ei saa olla liian pitkä melko lyhyeen selkään... Hankalaa, mutta niinhän se aina.

Tänään ratsastin Olavin kevyesti ja ravasi ihan eri tavalla kuin aiemmin! Menin käyntien lisäksi ravia n. 10 min ja laukkaa muutaman kierroksen molempiin suuntiin. Intoa olisi löytynyt kovempaankin treeniin, mutta eilisen hierontakäsittelyn jälkeen (satula oli jumittanut selkälihaksia) en halunnut rasittaa liikaa. Maneesissa olevat esteet aiheuttivat jälleen muutaman pyörähdyksen ja säpsyiliryntäilysteppailun, mutta yllättävän vähän Olavi loppujen lopuksi niistä hermoili entiseen verrattuna. Huomenna samankaltainen treeni tai kevyt juoksutus tiedossa ja perjantaina sitten valmennus, jossa hevosta voi jo jonkin verran koota.

Pitsun kanssa menin n. 45 min treenin, josta n. 30 min meni verkkoihin ja sitten 15 min tehtiin sulkuja ja vaihtoja. Kyllä alkaa vaihdotkin jo pikkuhiljaa sujumaan, tosin usein vaihtoon liittyy pukitus tai etuosa vaihtaa jäljessä. Ihan omia mokia, epäpuhtaiden vaihtojen syynä on liian huonolaatuinen laukka sisäänratsastaessa, pukitus taas johtuu liian rajusta avusta. Vähän tasapainoilua, kun välillä ei vaihto tule kevyestä avusta, mutta liika työntäminen taas hermostuttaa hevosta. Ero varmaan johtuu siinäkin laukan laadusta.

Talvi on tullut, -3,5 näytti mittari tallilla ja kädet kyllä jäätyivät sen mukaisesti... Onneksi sain vihdoin hankittua softshell talviratsastus housut. Ne tosin jäävät odottamaan alle -10 tai -15 pakkasia, koska aion sinnikkäästi mennä normi housuilla, koska ne ovat kuitenkin mukavammat! Eilen muuten pääsin yllättäen käymään Bob & Piaffe -myymälän konkurssimyynnissäja kaikki tuotteet olivat -70%. Mukaan tarttuivat Pikeurin vaalean beiget ratsastushousut hintaan 41,70!!!! Kerrankin onnistuin osumaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Vaikka ei tälläisille ollutkaan huutavaa tarvetta niin ratsastushousut ovat kulutustavaraa ja kyllä uusille tulee tarvetta, ja kun noin halvalla sai :D.

Eipä tässä muuta, yritän viimeistään perjantain valmennuksista sitten kirjoitella tarinat. :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti