sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Minä hevosen omistajana-haaste

Homman nimi on siis se, että sinun täytyy kertoa millainen hevosenomistaja olet. Mitä haluaisit itsessäsi parantaa, ja mihin asioihin olet ylpeä. Muistattehan olla rehellisiä, muuten tästä menee kokonaan maku. Jokainen postauksen kirjoittanut voi haastaa 3 henkilöä tekemään tämän. Annan haasteen Lauralle. Kiitokset haasteesta Terhille!

Eli ehkä tärkein piirteeni hevosenomistajana on tarkkuus. Haluan, että hevoseni syö hyvää heinää, sillä on sopivat loimet (mielummin liikaa kuin liian vähän), hyvät ja sopivat varusteet, sen liikunta on riittävän monipuolista jne. Lisäksi olen tarkka myös vähän turhemmissa (=turhamaisissa :D) asioissa, esim. aina valmennuksissa huopa&pintelit&mieluiten joku oma vaate samansävyisiä, varusteiden pitää sopia hevosen väreihin. En koskaan ratsasta ilman suojia tai pinteleitä. Olavilla käytän myös bootseja etusissa ja maastoillessa/hypätessä myös takasissa. Meidän tallilla hevoset tarhaavat koko päivän melko isoissa hyväpohjaisissa tarhoissa, missä hevosilla ei ole suojia jaloissa ilman erityistä syytä. Kesällä Olavi sai olla laidun terassilla aamupäivän, jos pohja oli hyvä eikä mitään erikoista ollut tulossa. Siellä kaikissa jaloissa oli suojat & bootsit varmuuden vuoksi. Suojaan mielummin liikaa, kun otan turhia riskejä, tosin älyttömyyksiin menemättä.



Ratsastuksen jälkeen hoidan hevosen mahdollisimman hyvin. Raskaamman liikutuksen jälkeen kylmään jalat ja jos mahdollista laitan BOT-tallisuojat jalkoihin. Jos hevosella on lihasjumeja jossain yritän hieroa niitä arnikalla hierojan ohjeiden mukaan (Olavilla on hieronta ehkä kerran kahdessa kuukaudessa tai tarpeesta riippuen useamminkin). Klipatun hevosen kuivattelemisessa ei mene kauaa ja kotona kylmässä maneesissa, ei se edes paljoa hikoa. En kuitenkaan voisi edes kuvitella laittavani hikistä hevosta ulos!

Hevosia pyrin kohtelemaan mahdollisimman reilusti, tosin täytyy myöntää, että hermot menevät joskus varsinkin maastakäsin. Varsinkin jos hevonen käyttäytyy tyhmästi eikä kunnioita ihmistä (jyrää yli tai muuta vaarallista) niin huomautan kyllä ihan kunnolla. Haluan myös, että hevonen taluttaessa kävelee nätisti ja REIPPAASTI vieressä eikä sitä joudu kiskomaan pois ruohotupsujen luota tai perässään.




Olen tavoitteellinen ratsastaja, joten tähtään hevosen käsittelyllä ja treenillä mahdollisimman hyviin tuloksiin kilpailuissa ja treenissä. Menestymiseen tarvitaan hevoselta laadun lisäksi hyvää lihaskuntoa (joka saadaan vain treenaamalla), luottamusta ihmiseen (esimerkiksi jännittävissä kisatilanteissa hevosen tulisi mennä rennosti ratsastajaan luottaen), terveyttä (kaikki jalkojen kylmäys, suojien käyttö yms. tähtää siihen) ja intoa työnsä tekemiseen. Hevosen pitäisi olla innokas tekemään suoritus yhdessä ratsastajan kanssa, koska ratsastaja ei yksin pysty rataa suorittamaan. Toisaalta taas hevoseltakaan ei voi vaatia sellaista, mitä ratsastaja ei pysty pyytämään.


Sävy sävyyn ;)))

Olen hieman varustefriikki, mutta yritän kyllä parhaani mukaan hillitä kaikkia turhia ostoksia. Haluan hevoselle esimerkiksi mielummin yhdet hyvät kuin miljoonat huonoa nahkaa olevat haalistuneet epäsiistit suitset. Satulahuopia minulla ei ole kuin viisi käyttökelpoista, että ei nyt mitään älyttömiä määriä!!



Eräs hyvä puoleni on korkea motivaatio treenaamiseen. Hyvin harvoin tuntuu tylsältä lähteä tallille ja ratsastamaan, vaan yleensä olen aina liikkeellä mielelläni. Haluan aina oppia uutta ja kehittyä ratsasatajana, hevosen omistajana ja muutenkin kaikin mahdollisin tavoin. Innostunkin aina kovasti uuden oppimista ja se taas lisää intoa treenaamiseen entisestään. Toisaalta täytyy myöntää, että turhaudun melko helposti jos kehitys jää paikalleen junnaamaan. Olen myös aika tiukka itselleni ja petyn helposti, mikäli en ratsasta haluammallani tavalla. Pyrin kuitenkin siihen, etten muuttaisi ratsastusta pettyessäni, koska se olisi hevoselle epäreilua. Aina se ei kuitenkaan onnistu, mikä on mielestäni kuitenkin ihan inhimillistä.

Olen kirjoittanut tämän postauksen tosi monessa osassa, joten se voi olla sekava vaikka yritinkin sitä vähän läpi lueskella... Ja kuvat on aika randomilla valittu, mutta tulipa vähän väriä, ööö :D.

1 kommentti:

  1. Kiitti haasteesta, rupeen värkkäämään sitä :D Ollaan aika samanlaisia hevosenomistajia (:

    VastaaPoista