Jennan kisarutiini postaus

Eli tässä tulee erikoispostaus kilpailuihin valmistautumisesta, siellä toimimisesta ja kaikesta muusta aiheeseen liittyvästä. Ensinnäkin minun kisavalmistautuminen sisältää satamiljoonaa erilaista listaa/lappua. On pakkauslistat (se on kaksisivuinen lista, jonka olen tallentanut koneelle ja aina printtaan uusin lisäyksin kilpailujen alla), aikataulut, lähtölistat, kouluohjelmat, lisälistat (joita teen esim. edellisenä yönä ennen lähtöä, kun mieleen tulee kaikkea), tehtävälistat jne... :D Pakkaaminen tapahtuu listojen läsnäolossa (yleensä aina lopuksi tarkistan ainakin kolme kertaa, että kaikki listassa oleva on mukana) joko edeltävänä päivänä tai sitten ennen lähtöä. Usein kyllä unohdan kaikki listat, mutta niiden tekeminen on vähän pakkomielle. :D no ei, on se ehkä ihan hyvä, että miettii & tarkistaa mitä kaikkea mukaan tulee! Tärkeimpien perusjuttujen lisäksi (satula, suitset yms) lisäksi on aika paljon kaikkea pientä muistettetavaa, että kauhean helposti joku juttu unohtuu ja sitten sitä kisapaikalla joutuu metsästämään -> ei kivaa -> kannattaa käyttää listoja apuna pakkaamisessa :D.

Kirjoitinkin aikaisemmassa postauksessa mielikuvaharjoittelusta ja sen tärkeydestä kilpailuihin valmistautumisessa. Katson myös yleensä läpi saman ohjelman vanhoja arvostelupapereita, joista näen jos johonkin tiettyyn asiaan pitää kinnittää erityisesti huomiota. Virheitä ei kannata tehdä kahta kertaa, vaan oppia niistä ;)!

Minulla on tapana ennen kisoja laittaa kynnet hienoiksi, koska on kivempi fiilis, kun ne on laitettuina. Letitys on kyllä todella tehokas kynsientuhoaja :D! En ole mikään erityisen hyvä tässä hommassa ja haluaisinkin mielummin aina nätit kynnet, mutta kuvassa nyt näkyy parit itse väkerretyt...

Meidän hiiieno koppi :))

Hoidan varsinaisen pakkaamisen mielummin edellisenä päivänä, koska siihen menee aina yllättävän paljon aikaa. Meillä on tällä hetkellä aika ongelmallinen tilanne kamojen mahtumisen suhteen: trailerissa kaksi hevosta ja mukaan pitäisi saada kisakaappi ja heinät & muut kamppeet. Kisakaappi ei mahdu kopin varustekaappiin, vaan se pitää tunkea autoon (!!), missä pitää puoli takapenkkiä kaataa ja silloinkin on vähän pelko, että kisakaappi tulee takaikkunasta läpi :D. Sellainen koppi kunnon varustehuoneella tai heppa-auto olisi nomnom, mutta taitaa jäädä hankkimatta vähän turhan kalliiden hintojen takia... Tai sitten vaihtoehtoisesti veto-auto, jollain megatiloilla. Nojoo, mutta asiaan. Kun kamat on pakattu, laitetaan hevoset kyytiin ja lähdetään matkaan. Inhoan kiireessä menoa, oten yritän aina onnistua aikataulun pitämisessä, mutta valitettavasti näin aika harvoin tapahtuu. :D No oikeesti mulla on aina aikatauluissa aika paljon ilmaa, että hyvin harvoin ollaan oikeasti myöhässä. Aikaa kannattaa varata riittävästi, koska kiireessä hermostuu helposti ja silloin oma kisafiilis ei ole ihan parhaimmillaan.

Matkan vietän joko ipadilla bloggaillen/dataillen, nukkuen, syöden tai jotain höpötellen. Tämä tulee varmaan aika pian muuttumaan, jos/kun saan ajettua pikku-e:n ja sitten on hyvä, kun pystyy itsekin noita kuskailemaan. :)

Kisapaikalla hevoset pääsevät pikkukävelylle matkan pituudesta riippuen ja sitten karsinoihin/jaboihin lepäilemään. Sitten sähläillään vedet, kamat, ruoat, mahd. kuivikkeet jne. Ratsastan hevoset mielelläni paikan päällä ennen kisoja, jos vain on mahdollista. On kivempaa, kun ei enää kisapäivänä tarvitse stressata paikan tuntemisesta ja matkaamisesta. Tietty mitä enmmän kisaa, sitä tutummaksi kaikki paikat tulee, kun yleensä aikalailla samoissa paikoissa kisoja kuitenkin järjestetään. Lisäksi hevonen näkee kilpailupaikan etukäteen, mikä vähentää jännitystä. Riippuu kyllä aika paljon hevosesta, onko tästä mitään hyötyä kilpailusuoritusta ajatellen. Ennen kisoja ratsastan aika kevyesti, mutta ehdottomasti läpi hevosen. Jos on hankala päivä, teen mielummin vähän enemmän, väsymyksenkin riskillä. Ja kyllä kisakunnossa olevan hevosen pitää jaksaa muutama päivä juosta ihan kunnolla. ;) Hevosen läpiratsastamisen lisäksi teen joitain liikkeitä ohjelmasta ja yritin saada varman olon sekä minulle että hevoselle. Ei kannata jäädä jumiin yhteen asiaan, joka ei onnistu ja kehittää kauheaa tappelua, vaan mielummin yrittää pitää fiilis hyvänä. Edellisen päivän ratsastus on tärkeä osa kisasuoritukseen valmistautumista, mutta toisaalta sitä ei pidä liikaa jäädä miettimään, jos se epäonnistuu. Huomenna on aina uusi päivä ja kaikki voi olla toisin, toivottavasti paremmin.

Kisapäivänä ruokinnan yms. perusjutun jälkeen on vuorossa letitys. Jos kiinnostaa tietää, miten voisin joskus koittaa kuvata/selittää. Olen aina ennen letittänyt kumppareilla, mutta nyt olen vihdoin oppinut ompelemisen jalon taidon, joten enköhän nyt siirry siihen. Olen epätaikauskoinen, tai oikeastaan en osaa päättää paljonko lettejä haluaisin (pariton on ns. perinnemäärä, mutta tykkään ite enemmäm parillisista luvuista, ne on jotenkin järjeställisempiä :DD), joten en koskaan laske niiden määrää: tieto lisää tuskaa! Letityksen aikana hoitaja/äititheluottoapuri harjaa & siistii hevoset tai sitten teen sen itse jos aikaa on paljon. En yleensä letitä häntää, ellei hevonen esim. ole hangannut sitä tosi ruman näköiseksi. Varaan yleensä noin tunnin letitykseen, kuntoonlaittoon ja muuhun sähläykseen. Kauden edetessä tulee taas rutiinia ja kaikki hommat varmasti nopeutuu, nyt on vielä vähän kankeaa menoa. ;)

Oma pukeutuminen koostuu aika perusjutuista: valkoiset kisahousut, takki, kisapaita, plastrong, saappaat yms. Teen nutturan täytedonitsin avulla, mikä on kätevä tapa saada hieno nuttura. Joskus kyllä tuntuu, että mulla on vähän liian pitkät hiukset siihen systeemiin, kun niitä aina tuntuu tursuavan joka suunnasta :D. Voisin kyllä kisakamoistakin tehdä joskus oman postauksenkin, jos ihmisiä kiinnoistaisi lukea.

Jos ennen omaa kisasuoritusta on aikaa, se vietetään yleensä kisoja katsellen, hevosta talutellen (jos lähtö esim. illalla, pitää hevosen ilman muuta aamulla ja/tai päivällä päästä kävelylle/hölkkäämään) tai tuttujen kanssa jutellen. Kisa-alueisiin on hyvä vähän tutustua, jos on vieras paikka, ettei sitten ole ihan hukassa, kun pitäisi tietää, missä verryttelyalueet & kisakentät ovat. Kansliassa käydään tietenkin näyttämässä rokotuspaperit ja tarkistamassa mahdolliset poisjäännit.

Kun hevonen on laitettu kuntoon, se lähtee kävelemään alkukäynnit n.15-20 min ennen verryttelyyn menoa. Sillä aikaa itse vaihdan vaatteet ja yritän virittäytyä kisatunnelmaan. Keskittymisttä, radan läpikäymistä ja jännityksen "unohtamista". Jännittämisen sanotaan voivan vaikuttavan suoritukseen myös positiivisesti, mutta rehellisesi sanottuna ainakin minulla se paremminkin lamauttaa ja sitten ei ykskaks osaa enää ollenkaan ratsastaa. Paineita on turha ottaa, koska ne vain lisäävät jännitystä ja siten huonontavat suoritusta.

Verryttelyaika riippuu ihan hevosesta, tällä hetkellä meillä vaihtelee n. 30-45 min välillä ja alkukäynnit sitä ennen. Verryttelyssä ensin perus eteenalas jutut ravissa & laukassa. Sitten välikäynnit ja aloitetaan pikkuhiljaa hevosen kasaaminen. Yritän saada Pitsun läpi kyljistä ja nopeaksi avuille ja Olavin taas pysymään rentona. Teen verkassa myös läpi joitain radan asioita: pari pysähdystä & peruutus, lisäykset, vaihdot, sulut ja avot sen verran, että huomaa, kuinka hyvin hevonen taipuu rungosta ja pystyy tekemää asialle jotain jos tarpeen. Tavoitteena ratsastaa mahdollisimman samalla tavalla kuin kotona, eikä alkaa säätämään mitään ihmeellistä ja turhaa. Hermojen pitää pysyä kasassa ja pitää olla mahdollisimman keskittyneessä tilassa. Välillä verkassa saa apua valmentajalta, josta on oikeasti paljon hyötyä. Silloin pystyy ihan sataprosenttisesti keskittymään ja saa ohjeita mitä pitää korjata ja miten. Itse saattaa esimerkiksi antaa hevosen ajattelemattomuuttaan jäädä hitaaksi, mutta kun joku on huomauttamassa, muistaa asian korjata paljon paremmin. Ja sitäpaitsi seuraavissa kisoissa muistaa, mitä on sanottu ja voi tehdä verkan samantyyppisesti.

Kun radalla on edellinen ratsukko tai mahdollisesti jo vähän aikasemminkin, otetaan suojat/pintelit pois ja kisatakki itselle (jos on kylmä tai kuuma, niin pidän lämpimempää takkia/pelkkää kisapaita verkassa). Silloin käyn itse vielä radan läpi mielessäni. Juuri ennen rataa yritän varsinkin Pitsun kanssa saada lisää energiaa, liikettä ja ilmavuutta. Käytännössä siis teen lyhyitä lisäyksiä, aktivoin takaosaa ja tarkistan, että hevonen reagoi oikeasti pohkeeseen. Riippuu kuitenkin tilanteesta, kannattaako hevoselta pyytää lisää liikettä, sillä esimerkiksi jännittynyttä hevosta ei kannata painostaa liikaa. Se johtaa vain turhiin rikkoihin radalla.

Sitten rataa kiertäessä yritän pitää hevosen hyvän tuntuisena, teen jonkun lisäyksen (varmistan että hevonen on pohkeen edessä) ja yritän tehdä molempia ravia ja laukkaa molempiin suuntiin. Tuomaripöytä ja muut härpäkkeet kannattaa hevoselle näyttää, ettei ne radalla aiheuttaisi apuuuuvanoitappaamut-kohtausta. Hevosta kuulostellen joko rauhoittelen sitä tai sitten esim. korjaan sen selkeämmin pohkeen eteen, ettei enää suorituksen aikana tarvitse. Mitään tappelua ei missään tapauksessa enää tässä vaiheessa hevosen kanssa tai siis sitä vastaan käydä, vaan yritetään pitää mahdollisimman hyvä fiilis! Mielummin pikku kompromissi, että selvitään radasta läpi, kun pahat rikkeet. Tämäkin tietysti riippuu tilanteesta ja hevosesta. Jos ongelmana on, että hevosta ei radalla saa ratsastettua niin silloin kannattaa harkita, että asian korjaa rajummin yhden radan aikana, kun että tyytyy aina murto-osaan siitä mihin pystyisi oikeasti.

Suorituksen alkaessa pitää keskittyä juuri siihen, mitä sillä hetkellä ratsastaa, eikä vain kiirehtiä seuraavaan liikkeeseen. Samalla pitää kuitenkin pystyä hahmottamaan, mitä seuraavaksi tulee ja milloin, jotta pystyy valmistelemaan tehtävät huolella. Tehtävien lisäksi pitäisi mahdollisuuksien mukaan myös ratsastaa hevosta ja huolehtia tahdin säilymisestä. Tasaisuus on tärkeä osa rataa, koska jos ei tule suuria rikkeitä, ei muiden numeroiden tarvitse olla mitään ihmeellisiä, että pystyisi saavuttaa hyvät prosentit. Radalla pitää yrittää hyödyntää jokainen kulma ja voltti tms., jossa hevosen saa helposti kasaan esimerkiksi ennen tai jälkeen lisäyksen.

Suorituksen jälkeen on heti välittömästi yleensä joku fiilis, jota sitten lähdetään avaamaan ja suoritusta analysoimaan. Jos valmentaja on paikalla, silloin saa heti kommentit radasta, mikä on hyvä, koska kaikki on tuoreena mielessä. Viimeistäänkin sitten seuraavassa valmennuksessa ollaan kera videokameran ja papereiden. Olen tosi harvoin oikeasti tyytyväinen suoritukseen: se voi olla ihan hyvä tai ok, mutta ei varmaan koskaan täydellinen. Aina on jotain korjattavaa, yleensä aika paljon. Ehkä pitäisi osata tyytyä vähempään, mutta toisaalta pyrkimys täydellisyyteen (joka on kyllä mahdotonta saavuttaa tässä lajissa) ajaa eteenpäin. Todella huonosti menneet suoritukset pitäisi jossain määrin pystyä unohtamaan, eikä jäädä vellomaan "yhyyyy surkeasti meni"-fiilikseen. Tietenkin pitää pohtia, mistä johtuu, ettei mennyt hyvin, jotta pystyisi seuraavan kerran välttämään virheet. Mutta totaalliset rimanalitukset on sellaisia, että ei ihan oikeasti kannata ylianalysoida, koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Itse en kyllä osaa mitään näitä "ohjeita" noudattaa, vaan vingun ja kritisoin yhtä epäonnistumista aivan liian pitkään. :D

Kivaa on jos suoritus onnistuu ja pääsee sijoittuneiden joukkoon. Silloin on palkintojenjako, jota varten hevonen siistitään ja sille laitetaan valkoiset (eskadronin fleece)pintelit. On myös kiva, jos itse on edes semi edustavan näköinen...

Haluan, että kaikki radat videoidaan, jotta niitä sitten jälkikäteen pystyy katsomaan ja näkemään radan ulkopuolisin silmin. Videot myös näytetään valmentajalle, niistä kun saa 100000 kertaa paremman käsityksen radasta kuin papereista. Videolta voi nähdä ihan uusia asioita, joita ei ratsastaessa ole huomannut. Lisäksi myös papereiden tutkiminen samalla on hyödyllistä. Oman kehityksen seuraaminen vanhoja kisavideoita katsoen on tosi kivaa myös ja silloin tulee hyvä fiilis, että on tässä johonkin kehitytty!

Minulle henkilökohtaisesti kisaaminen on tämän koko lajin suola, minkä takia jaksaa aina treenata ja tavoitella parempaa. On ihan eri asia harjoitella rataa kotona kuin sitten esittää se kisoissa. Fiilis onnistuneen radan jälkeen on ihana. Tavoitteiden asettaminen, tavoittelu ja saavuttaminen on osa suunnitelmallista kilpailemista, joka on juuri sitä, mikä minua kiinnostaa ja innostaa.