maanantai 7. toukokuuta 2012

Taas on perjantai!!

Kaikkien yllätykseksi parjantai valmennusanalysointi...

Eli molemmat pääsi taas treeniin. Pitsun kanssa tein alkuverkan tosi rauhassa ja annoin hevosen mennä rauhallisemmassa tahdissa. Se olikin ihan hyvä idea, koska Pitsu oli aika kiva verkan jälkeen. Jatkettiin sitten käynnillä, jossa takaosakäännöksiä. Niissä vaikeutena on (varsinkin oikealle), että Pitsu on ulkopohjetta vasten ja astuu tosi helposti jonkun askeleen ulos. Käynti ei myöskään ole tarpeeksi asktiivista eikä koottua, minkä takia käännökset ovat usein myös liian isoja. Kuitenkin käynnin aktivoinnilla ja ajatuksella käännä etujalkoja (ja pidä ulkopohkeella takajalat mukana) saatiin hyviä toistoja lopuksi. Loppuun muutama lisätty-koottu käynti siirtyminen ja sitten laukkaa.

Laukassa siirtymisiä kiinni-eteen-kiinni. Olin taas kauhean hidas ja puoli kierrosta on ihan liian pitkä siihen, että saan laukan koottua. Lisäksi jään liikaa kiinni ohjaan, milloin aktiivisuus katoaa, hevonen tulee painavaksi kädelle (kun yritän samaan aikaan nopeuttaa takajalkoja) ja tahti katoaa. Istunta ei vain ole tarpeeksi tehokas, vaan tuntuu, että hevonen vaan juoksee alta pois. Pitäisi saada vielä napakampi ja tehokkaampi istunta, joka ei horju siitä, että hevonen vähän vetää ohjasta. Kun laukka oli vähän lyhyempää ja paremmin kasassa, siirryttiin tekemään vaihtoja. Ensin yksittäisiä eri linjoilla ja sitten lopuksi 3 vaihtoa joka neljännellä. Ekalla yrityksellä tuli viisi askelta molempiin väleihin, mutta tokalla puhtaasti (ja vielä hyvillä vaihdoilla) ja PALJON kehuja hepalle! <3 Vaihtoihin yritetään saada varmuutta, jotta ne onnistuisi myös radalla ja parannusta on kyllä selvästi tapahtunut.

Lopussa ravia, jossa ei sitten mitään ihmeempää. Ympyrällä työstettiin hevosta paremmaksi ja sitten muutama sulku molempiin suuntiin. Kivasti meni ja loppuravit ja Pitsu oli siinä! ;)

Olavi sai alkuverkkailla Hannan (siis mun pikkusiskon) kanssa. Oli söpö pari! Olavi oli kyllä vähän vauhtituulella, taisi olla vähän virhe pitää torstaina kevyempi päivä. :D No kun itse hyppäsin selkään, Olavi oli mukavan pirteä ja eteenpäinpyrkivä. Mutta siihen sitten jäikin kyllä sen ponin mukavuus... Olavi alkoi hötkyilemään kaikesta mahdollisesta, jännittyi ja kieltäytyi kokoamasta. Eteenalas pyöreänä oli ihan mukava, mutta heti kun pyysi yhtään korkeampaan muotoon, niin Olavi suuttui. Se haluis vaan lomailla, no toisaalta luulen kyllä, että tilanne parantuu, kunhan päästään taas treeniin kiinni.

Aloitettiin ravissa, mikä tuntui paremmalta kuin aikaisemmin. Ongelmana on vain se, että poni voi olla pohkeen takana, mutta silti juosta lujaa. Silloin on aika hankala saada heppa kasaan, ilman että se hermostuu (varsinkin Olavin kanssa, kun se on niiiin herkkis ;)). Tehtiin väistöjä, jotka oli pikkusen töksähteleväisiä, mutta ihan ok. Pitää keskittyä siihen, että ne jatkuu loppuun asti (nyt tehtiin uralta keskihalkaisijalle), välillä kannattaa myös tehdä yli keskihalkaisijasta, ettei hevonen ala ennakoida.

Laukassa siirtymisiä laukka-ravi (puoliympyrä-puoliympyrä) ja laukka-käynti, jotta saisin hevonen edes vähän paremmin kasaan. Vielä muutama vaihto lävistäjällä, ja sitten helppo A:10 ohjelman läpi ratsastus. Se nyt ei mennyt kovin hyvin ja en edes muistanut sitä kunnolla, oho... Lisäykset oli pliisuja, mutta ei sentään mitään rikkoja. Väistöissä samat ongelmat kuin treenatessa eli niitä vaan parantamaan. Ei mitään ihmeellistä, mutta ei siinä ohjelmassa nyt myöskään ollut mitään hankalaa. Kunhan vain kisoissa saisi Olavin esitettyä hyvin!

Kotiläksyksi hevonen lyhyemmäksi (pikkuhiljaa ja ei hermostuteta hevosta liikaa), keskilaukat (pitää lähteä paremmin ja eron olla suurempi) ja väistöt (sujuvemmaksi). Nyt lähden tallille noita treenaamaan! ;)




Viimeksi Lappeenrannassa meni hyvin, toivottavasti nytkin! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti