Motivaatiosta

Sori, ettei oo tullut postauksia taas yli viikkoon, mutta yksinkertaisesti ei ole mitään kerrottavaa, ei kuvia, ei mitään. Ajattelin, että voisin kirjoittaa tylsän postauksen, että mistä saan motivaation ratsastukseen, mikä on tärkeää kehittymisessä, mitä on sitoutuminen ja kaikenmoista vastaavaa. Eli pitkä teksti tulossa ilman kunnon kuvia, olkaa valmiina!

Tärkeintä minulle ratsastuksessa on itseni ja hevosten kehittäminen, ja sitten tämän kehityksen esittäminen kilpailuissa. Vaikka usein menee ihan päin seiniä ja tuntuu, ettei mikään onnistu, on tässä lajissa jotakin joka saa aina vain jatkamaan. Joku sellainen kipinä, mikä sytyttää treenaamaan, tekemään töitä ja tsemppaamaan. Tietenkin osa on kiinni luonteesta: sinnikkyys ja pitkäjänteisyys auttavat jaksamaan, vaikka ei ihan onnistuisikaan. Mutta minulla ainakin henkilökohtaisesti rakkaus tätä lajia kohtaan (aah mikä ihana klisee) on tärkeä osa motivoitumista. On ihan super ja vielä paljon enemmän, kun kerran ratsastaessaan vain huomaa, että vau, me ollaan kehitytty. Ei silloin voi kun hymyillä ja olla iloinen, tyytyväinen ja onnellinen. Nämä hetket ovat parhaita palkintoja, mutta minä ainakin nautin ihan arkitreenaamisestakin. Yritykset, erehdykset, oppiminen, kehittyminen, epätoivo, toivo (joskus turha) ja onnistumiset ovat osa tätä kaikkea. Vaikka joskus kyllä toivoo, että asiat sujuisivat helpommin, eikä olisi tylsiä esteitä etenemisen tiellä, en voisi kuvitellakaan luovuttavani tai antavani periksi ja sitten itkeväni jossain että yhyy ei musta voinut tulla mitään. Itsestä se on loppupeleissä kiinni, siitä kuinka paljon on valmis tekemään töitä ja kuinka paljosta valmis luopumaan. Lähtökohdat on kaikilla erilaiset, mutta ei niitä voi syyttää, vaan pitää vaan tehdä parhaansa siitä, mitä on annettu.

Ilman valmentautumista motivaation ylläpitäminen olisi vaikeampaa, koska kehittyminen on huomattavasti hitaampaa vain itsekseen treenaamalla. On tärkeää, että valmentaja kannustaa, painostaa, tukee, neuvoo ja työntää eteenpäin oikeassa suhteessa, jotta ratsastajalla olisi parhaat edellytykset päästä tavoitteisiinsa. Alkuvaiheessa tarvitsee paljon tukea ja apua, jotta pystyy myöhemmin ottamaan itsenäisemmin vastuuta hevosten kanssa. Minä ainakin näen yhtenä valmentautumisen tavoitteena oppimaan ratsastamaan itsenäisemmin. En missään tapauksessa tarkoita, että valmentautuminen ei olisi tärkeää läpi elämän (koska sitä se todellakin on). Näen asian siten, ettei jatkuva opetus enää olisi niin merkittävässä asemassa, että sen tarvitsisi välttämättä olla jatkuvasti monesti viikossa tapahtuvaa. Joidenkin hevosten kanssa, joissakin tilanteissa ja jaksoittain intensiivisempi valmennus tulee kuitenkin aina olemaan tarpeen. Kun on pystynyt kehittymään niin hyväksi ratsastajaksi, ettei oma ratsastaminen vaadi paljoakaan korjaamista (ehkä joskus 60 vuotiaana :D), voi avuksi riittää ulkopuoliset silmät, jotka auttavat havaitsemaan hevosen ongelmat. Ratsastus on aina tiimityötä, eikä kukaan pärjää yksin, mutta tietynlainen itsenäistyminen on tarpeen.

Sekosin aiheesta, koska tarkoitus oli puhua valmentautumisen tärkeydestä... :p Mutta mutta, hyvä valmentaja auttaa ratsastajaa kehittymään, mikä taas motivoi. Se luo tavoitteellisuutta treenamiseen, koska aina seuraavalla valmennuskerralla pitäisi pystyä suoriutumaan tehtävistä paremmin viikon omien treenien avulla. Jos on mennyt treenit päin puuta, niin silloin toisaalta saa apua, eikä vaivu epätoivoon, kun ongelman tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Se on minulla ainakin suurin ongelma, jos tulee pidempi omatreeni-jakso. En osaa tehdä oikeita korjauksia riittävän tehokkaasti, vaan olen vähän aseeton, jos tulee ongelma jossain asiassa. Toisaalta, jos ongelma esiintyy valmennuksessa, saan eväät miten se pitää hoitaa ja sitten taas itse pystyn korjaamaan sen. Ongelmien yli pääsemisestä tulee usein jeejee fiilis, mikä luo uskoa itseensä, ettei olekaan ihan toivoton tapaus. Vaikka säännöllinen valmentautuminen on tärkeää, on ilman tehokasta itsenäistä treenaamista (ellei ole jossain tehotreenissä/jatkuvasti valmentajan silmän alla) mahdotonta kehittyä tarpeeksi nopeasti (ainakin omalla mittakaavallani).

Itse koen tällä hetkellä olevani hyvin alkuvaiheessa ratsastamisessa ja oma istuntani kaipaa ihan liikaa korjaamista. Se on ehkä kaikista masentavinta, ettei koskaan saavuta täydellisyyttä, mutta toisaalta vain sitä kohti pyrkimällä saa aikaan parhaat tulokset. Vaikka pitää pyrkiä kehittymään, niin toisaalta liian kovat tavoitteet (sellaiset, minkä tavoittaminen ei ole yhtään realistista) tappavat treeni-innon, koska silloin tuntee olevansa ihan surkea ja kykenemätön. Tavoitteiden pitää olla korkealla ja haastavia tavoittaa, mutta mahdollisen rajoissa. :)

Tärkeää kehittymisen ja motivaation kannalta varsinkin alkuvaiheessa on taustatuki. En sano, ettei olisi mahdollista päästä eteenpäin ihan itse, mutta minulle tsemppaaminen ja apu kotoa on ainakin ollut super tärkeää. Kaikki valmennusten seuraaminen, valmennuksiin, kisoihin ja tallille (joka päivä edestakaisin) kuljettaminen, hevosten hoidossa auttaminen jne. on osa sitä. Pikkuhiljaa pystyn hoitamaan aina vain suuremman osan itse, esim. ajokortin myötä ja muutenkin. Se on kuitenkin hienoa tietää, että aina jaksetaan tukea ja auttaa. Ei tämä harrastaminen tällä tasolla ikinä olisi mahdollista ilman vanhempia ja heidän panostaan. <3

Ystävät ja tallin ulkopuolinen elämä (niin mikä oli) on tärkeää varsinkin silloin, kun kaikki menee pieleen. Jostain saa silloinkin hyvän mielen, eikä jää ihan koko ajaksi vain pohtimaan hevosasioita. Tämä on kuitenkin yksi asia, josta joudun joustamaan, jotta ratsastaminen olisi mahdollista. En näe ystäviäni läheskään niin usein kuin haluaisin ja liian usein "mulla on valmennukset, mulla on kaksi hevosta tänään, mulla on kisat, sori en mä mitenkään ehdi". Toisaalta minua ymmärretään ja sieltäkin saan tukea, vaikkei kukaan tosin oikein tajua, mikä ratsastuksessa muka on niin kivaa. ;)

Hevoset ja treenaaminen ovat syitä tallilla käymiseen, mutta on myös kiva, jos sieltä löytyy mukavaa porukkaa, jonka kanssa voi jutella, vaihtaa mielipiteitä, treenata, maastoilla jne. Hyvä ilmapiiri on mukava lisä, mutta ei mitenkään ihan välttämätön, koska on myös mahdollista hoitaa ratsastaminen ihan vain hevosiin keskittyen. Minulla on kyllä usein oikein hauskaa tallilla. Tekee harrastamisesta hauskempaa, mutta toisaalta kääntöpuolena on se, että tallireissut yllättävän helposti vähän venähtävät. :DD.

Tärkeää on mielestäni muistaa, että ratsastamaan oppii vain ratsastamalla. Kukaan ei ole hyvä heti aloittaessaan. Ja toisaalta ihan jokainen kykenee kehittymään. Treenituntien määrästä, laadusta ja innostuksesta riippuen jokainen pystyy tulemaan hyväksi ratsastajaksi . Siihen tarvitaan tuhansia ja taas tuhansia tunteja harjoittelua mahdollisimman säännöllisesti ja laadukkaasti. Lahjakkuudella on mielestäni ihan todella vähän (jos ollenkaan) tekemistä huipuksi tulemisen kanssa. Palava into ja ahkera harjoittelu ovat avaintekijöitä. On ihan turha syyttää, että "epäreilua, toi nyt on syntynyt hevosen selkään" tai jotain vastaavaa hävitessään esimerkiksi kilpailuissa, vaan pitää vain miettiä, kuinka pystyisi itse kehittymään ja harjoittelemaan enemmän. Lahjakkuus (mitä se edes oikeasti on?) voi auttaa alussa, mutta loppupeleissä uskon, että sen vaikutus on minimaalinen.

Jokaisella on joskus kausia, jolloin harjoittelu ei innosta tai huvita, mutta silloinkin pitää vaan sitkeästi jatkaa eteenpäin ja yrittää motivoida itseään. Jos vain luovuttaa, niin se on ihan oma moka ja silloin ei voi syyttää kuin itseään. Ehkä juuri nämä kaudet kertovat eniten sitoutumisesta lajiin ja siitä, kuinka korkealle oikeasti tavoittelee pääsevänsä. Tärkeintä on harjoittelun säännöllisyys ja sitoutuminen. Ei kilpahevosta pysty treenaamaan ratsastamalla vain pari kertaa viikossa ilman minkäänlaista suunnitelmallisuutta. On hevoselle todella epäreilua, jos siltä vaaditaan asioita, joihin se ei pysty esimerkiksi lihaskunnon puuttumisen takia. Ei nuorella hevosellakaan ratsastuksen opettelua aloiteta piaffella. On myös epärealistista odottaa hyviä tuloksia kilpailuista, jos oma panostus treenaamiseen on ollut liian heikkoa. Tekosyitä voi keksiä loputtomiin (kipeä olo, huono ilma, viime viikko oli hevoselle niin rankka, kauheasti koulutöitö jnejne), mutta kyllä ihminen oikeasti tietää itse, onko hän harjoitellut tarpeeksi. Treenin pitää olla jokapäiväistä (siis tietenkin rankkojen päivien välissä vain kävelyä ja muutakin vaihtelua) ja suunnitelmallista. Olisi hyvä, että aina on tietty asia, jota pyritään kehittämään eteenpäin. Ja sitä sitten oikeasti harjoitellaan niin kauan, että päästään tavoitteisiin. Kerralla ei voi vaatia liikaa, mutta ei myöskään saa tyytyä samaan vanhaan tasoon, koska silloin ei tapahdu kehitystä. Tämän rajan löytämisessä auttaa jälleen kerran valmennus. ;)

Ratsastajan pitää olla valmis ottamaan vastaan palautetta ja sen mukaan kehittymään, mutta myös uskoa itseensä. Ei saa lannistua, jos menee huonosti, vaan uskoa siihen, että pääsee yli ongelmista ja pystyy kehittymään. Jokaista epäystävällistä tai muuten turhaa kommenttia ei kannata ottaa liian vakavasti. Sama pätee esimerkiksi valmennuksiin. Jos käy eri valmentajien valmennuksissa usein tietyt asiat heidät opetuksessaan ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa kuunnella itseään ja hevosta ja toimia sen mukaan, mikä toimii parhaiten tai kehittää joku oma välimuoto. Toisaalta ylimielisyys on ehkä pahin asenne, mikä voi olla, koska silloin ei pysty vastaanottamaan palautetta eikä siten myöskään parantamaan toimintaansa. Sitä siis kannattaa varoa ja tiedostaa asiat, joissa on parannettavaa.

Näillä ajatuksilla ja asenteilla olen pääsyt tänne asti ja aion myös jatkaa pitkälle eteenpäin. Jos huomaan olleeni väärässä jossain asiassa, korjaan sen. Olen innokas oppimaan, motivoitunut treenaamaan ja valmis kuuntelemaan neuvoja ja uskon, että tällä asenteella on mahdollista kehittyä. Meni koko kirjoitus aika ajatustenvirraksi, mutta ehkä joku saa tästä jotain irti. Kommentoikaa, jos olette eri tai samaa mieltä tai jos edes jaksoitte lukea loppuun asti. :D no ainakin omia ajatuksia järjestävää kirjoittaa ajatuksia ylös, voin suositella muillekin!

Tällä hetkellä voin kyllä sanoa, että kyllä on motivaatio koetuksella, mutta kyllä tästä noustaan. Mä haluun kisoihin ja kunnolla treenaamaan!!