sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kisakauden avaus

Jo varmaan kaikille kouluratsastusblogeja seuraaville tuttu otsikko Ypäjän kansallisten hallikisojen myötä, mutta pitäähän minunkin nyt kirjoittaa oma versioni. Eli meidän kisamatka alkoi jo torstai ip, koska mentiin Ypäjälle jo edellisenä päivänä. Se oli äärimmäisen viisas päätös, koska Olavin kanssa meillä oli lähtö jo klo 8!! Torstaina ensin tallilla pakkailua ja sähläilyä kunnes lopulta päästiin hieman myöhässä matkaan. Illalla ratsastin sitten ensin Olavin, joka oli hieman jännittynyt, mutta kuitenkin ihan ok, ajoittain liikkui ihan liitokavio tyylillä, vaikkakin osittain kyllä ihan vain jännityksen takia. :D Pitsun kanssa jumppailin aika paljon ja oli hieman jäykkä, mutta parani kyllä, kun vain ratsastin ja työstin hevosta. Meni aika myöhään ja päästiin vasta yhdentoista pintaan kurssikeskukseen. Mukana meillä siis oli kisahoitajana Veera, joka myös hoiti kuvauspuolen, joten kaikki tämän postauksen kuvat ovat Veeran ottamia! Kiitos niistä ja hoitamisesta muutenkin! :)


Loistokkaiden viiden tunnin yöunien jälkeen aamulla kello viisi herätys ja oli todella pirteä fiilis! Eiku... Tallissa letitys & perus puunaukset ja seitsemältä Olavi kävelemään ja sitten verkkaan. Kuten aina, yritin saada hevosen verkassa läpi ja tein pikkusen kaikkia radan hommia. Sujui ok, mutta edelleenkään hevonen ei ihan täysin läpi, vaan kulkee sellaisessa kuolaimen yllä vasten kättä muodossa, mistä seuraa suun aukomista ja tavallista huonompaa liikkumista. Ei hyvä. Radalla rikkoi toisen keskiravin laukalle ja potkaisi yhden vaihdon vasten pohjetta. En ollut yhtään tyytyväinen rataan, edelleen ongelmana Olavin kanssa se, etten saa hevosta esitettyä kunnolla radalla, vaan kaikki jää ihan murto-osaan, siitä mihin kotona päästään. Raviohjelma oli vielä ihan kohtuullinen, joskin hyvin kiireinen. Laukassa taas koko homma levisi käsiin ja Olavi jännittyi älyttömästi. Ei mitään pahempaa urpoilua (:D) onneksi, paitsi että yksi laukanvaihto oli vain potku... Oho, no onneksi oli vielä Pitsu, jonka kanssa pystyi parantamaan.





Picurin verkka oli ihan liian lyhyt, kun mokasin aikataulun laskemisen, koska oli yksi poissajäänti, jota en ollut huomannut... Nojoo, sain kuitenkin hevosen ravaamaan kivasti, joskin en ihan täysin selän läpi, joten takaosa ei ollut ihan kunnolla käytössä. Vaihtoi kuitenkin puhtaasti ja taipui kohtuu hyvin, joten ok fiiliksillä radalle. Radalla sitten yritin keskittyä raviohjelmassa siihen, etten purista ja jännitu, vaan istun ja teen puolipidätteitä. Tahti ei saa kiihtyä liian kiireiseksi, vaan pitää osata ratsastaa ihan rauhassa. Meni vähän liiankin löysäksi ravi ajoittain, mutta kuitenkin liike oli laadukkaampaa kuin olisi ollut läpiJUOSTUSSA suorituksessa. Avot, sulut yms ok, mutta lisäykset eivät lähteneet ihan täysillä.

sitä kelloa olisi voinut katsella vähän tarkemminkin......
Laukassa sitten vaihtoi hyvin, yksi vaihto taisi olla takaa jäljessä, mutta toinen tuomari ei kyllä edes huomannut sitä. Saatiin jopa seiska parista vaihdosta, jee :). Käyntikin meni hienosti, lisätty oli sekin seiskan arvoinen, mikä on huomattava parannus verrattuna aiempiin vitosiin ja jopa huonompiin numeroihin, missä Pitsu vähän vaan on madellut :D. Nyt sitten olin päättäväinen, että ratsastan käynnin oikeasti hyvin, enkä ota pistemenetyksiä turhaan kohdista, josta niitä ei ole pakko menettää. Esimerkiksi jos radalla joku vaihto epäonnistuu tai hevonen säikähtää jotain niin sille ei voi mitään, mutta käynnin ja ne mun kirotut takaosakäännökset on sellasia HALOOOOO pistemenetyksiä, jotka on ihan turhia ja omasta tyhmyydestä johtuvia. Radalla pitäisi ehdottomasti kyetä hoitamaan tuollaiset yksinkertaiset jutut ilman vitosia. Kuitenkin olin siis Pitsun rataan ehdottomasti tyytyväisempi kuin Olavin versioon. Varsinkin hevonen suoritti hienon tasaisen radan, kuten myös tuomarit sanoivat alaosan kommenteissa. Hyvä kauden aloitus Pitsun osalta. Jälleen kerran hehkutan sen luotettavuutta, ehkä paras kisaheppa!





Olavin kanssa sitten vielä helppo A, jonka piti toimia verryttelyluokkana tuohon vaativaan, mutta luokkajärjestyksem takia olivatkin sitten vähän hassussa järjestyksessä. Eihän tuosta A:stakaan sitten tullut yhtään mitään. Hevonen oli verkassa aika jännittynyt, mutta puolessa välissä alkoi rentoutumaan ja tuntui itse asiassa ihan mukavalta. Sitten Olavi päätti säikähtää peruuttavaa hevosta (siis käveltiin siitä ohi, ei todellakaan peruuttanut edes Olavia päin tai mitään). Sen jälkeen sitten oli hetken aivan katastrofaalinen hyppelymeno, mutta jotenkin sain ponin karsittua kasaan. Radalla pari protestointia ja ylipäätänsä aika jännittynyt suoritus, josta tuloksena n. 59 %. Toivottavasti kyseessä oli vain "apua kauden ekat kisat"- pöljäilyt, että seuraavalla kerralla suoriudutaan paljon paremmin!




 
Kuitenkin oli super kivaa päästä taas kisafiiliksiin ja ehdittiin jopa katsella myös muita ratoja! Nyt vaan uusia haasteita kohti! Treeniä kotona ja sitten DTT:n Ypäjän kisat pääsiäisenä. :)





ps. anteeksi mun kuvanmuokkaustaidot, ois ehkä pitänyt jättää säätelyt vähän vähemmälle, ihme värejä olen saanut tehtyä osaan kuvista :DD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti