torstai 1. maaliskuuta 2012

Aamuratsastusta

Keskiviikkona oli ihan loisto treeni Pitsun kanssa! Kävin hoitamassa hevoset jo aamulla ennen koulua (okei menin kahteentoista)! Ilma oli aivan ihana ja muutenkin tuntuu, että aamuisin olen yllättävän tehokas (en kyllä sanoisi itseäni aamuihmiseksi, mutta yllättäviä puolia paljastuu :D).

Tein verkkojen jälkeen laukkatyöskentelyä, joka sisälsi vaihtoja, vastalaukkaa ja sulkuja. Sain aika monta onnistunutta vaihtoa tehtyä, vaikkakin hieman hypähtäviä. Vastalaukan avulla haluan kehittää hevosen tasapainoa ja saada laukan paremmin kasaan. Se on samalla myös hyvää jumppaa, varsinkin vastataivutusten kautta. Laukkatyöskentelyssä pyrin pitämään hevosen tarpeeksi ylhäällä ilman että vain kantaisin päätä ohjilla. Alkuverryttelyssä taas yritin ratsastaa hevosen todella pyöreään ja matalaan muotoon, siten että hevonen oikeasti seuraa ohjaa ja tulee hyvälle tuntumalle. Sen jälkeen on helpompi nostaa muoto korkeanmaksi ilman, että selkä laskeutuu tai takajalat unohtuvat. Aluksi tuntui, että hevosen laukan aktiivisuus jäi vajaaksi ja silloin tehtävien tekeminen on paljon hankalampaa, koska ne usein jarruttavat hevosta vielä lisää. Eteenpäinpyrkimys on kaiken taustalla! On ihan turhaa edes yrittää mitään temppuja, jos hevonen ei ole itse menossa eteenpäin, koska silloin liike katoaa ja jäädään paikalleeeeeeeen junnaaaamaaaan :D. Tämä on meillä välillä ollut ongelmana, mutta nyt jo saatu paljon reippautta koko meininkiin!

Laukan jälkeen välikäynnit ja sitten ravia. Alussa yritin saada raviin laatua ja askeleeseen viipymistä. Ravi oli aika tahditonta ja pientä aluksi, mutta siirtymisten jälkeen parani huomattavasti. Siirtymisiä tein siis ravin sisällä tosi kootusta "leijuravista" keskiraviin jne. Kun ravi oli paremmin kasassa aloin tekemään sulkuja. Sujuivat periaatteessa ihan hyvin, mutta muutaman toiston jälkeen huomasin, etten vaatinut tarpeeksi taivutusta, vaan mentiin melkeimpä pohkeen väistöä väärällä asetuksella. Tein voltin ennen sulkua, minkä avulla saan helposti jatkettua taivutusta myös sulkutaivutuksessa. Välissä myös tein muutaman sulun käynnissä ja sitten ihan poniravissa. Vasta kun taivutus oli kunnossa, aloin vaatimaan enemmän ravia läpi sulun. Kun molemmat suunnat tuntuivat hyviltä, tein muutaman siksak sulun. Loppuun vielä halusin tarkistaa, että hevonen lähtee pohkeesta eteenpäin, joten tein muutaman lisäyksen. Yllättäen Pitsu olikin aika paljon vasenta pohjetta vasten ja suoran linjan pitäminen ei onnistunut (:DD). Tein vähän taivutuksia ja tarkistin, että oma pohje on oikeasti kiinni, niin onnistui hienosti. Itsella on lisäyksissä vähän ajatusvirhe, nimittäin alan helposti vain menemään "täysiä" enkä pidä tahtia ennallaan. Silloin ravi muuttuu ihan liian kiireiseksi ja riski laukalle rikkomiseen kasvaa. Onneksi sentään huomasin virheen itsekkin ja viimeinen lisäys oli oikein kiva.

Teksti on nyt aika epäselkeää, anteeksi siitä, tämä on kirjoitettu ainakin viidessä osassa, kännykällä ja tietokoneella... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti