maanantai 19. maaliskuuta 2012

Treeniselostus

Tänään Olavin kanssa valmennus. Tehtiin vaihtelun vuoksi vähän kaikkia temppuja ja ei nostettu kovinkaan korkeaan muotoon, nyt kuitenkin seuraaviin kisoihin on pari viikkoa aikaa. Olavi osaa jo kaiken vaadittavan, joten kyse on vain minun ratsastuksesta. Aloitettiin alkuverkkojen jälkeen laukassa vaihdoilla. Tehtiin yksittäisiä, sarjoja neljän, kolmen ja joka toisella. Oli kiva fiilis, kun sai tehtyä 5 puhdasta vaihtoa joka toisella! :) Vaikka ei meidän tämän hetkisissä ohjelmissa vielä mitään sarjoja tarvitakaan, on niitä ihan mukava tehdä ja yksittäiset tuntuvat helpoilta niiden jälkeen. Tänään meni kaikki vaihdot hyvin, ei tullut rikkoja edes sarjoissa. Käyntiä välissä ja sitten jatkettiin laukan kanssa: kokoamisia ja työskentelypiruettia. Tehtiin vielä lävistäjä linjalla puolipiruetit molempiin suuntiin muutaman kerran. Kivaa, toiseen suuntaan onnistuikin aika hyvinkin. Vähän hankalaa, kun ei ole rutinoitunutta ja alkaa helposti sähläämään, mutta nyt pystyin aika hyvin keskittymään ja ratsastin ihan tehokkaasti. ;) Olavi oli myös hiaaaano poni, kunhan pysyi pohkeen edessä eikä jäänyt paikalleen. Pohkeet kiinni ja ajatus kasaan: sama kuin tekisi takaosakäännöstä.

Piruettijuttujen jälkeen taas pikku välikäynnit ja sitten laukassa sulkusiksakia uralta keskelle-vaihto-takaisin uralle linjalla. Näitä en saanut ihan toivotulla tavalla tehtyä, vaan siirtymäkohdassa takaosa jäi liikaa jälkeen. Lisäksi ahdistelin liikaa pohkeella, mikä aiheutti hännän heiluimista ja ärsyyntymistä eikä parantanut sulkutaivutusta ollenkaan. Kun tämä korjattiin, muuttui meno paljon sujuvammaksi. Tehtiin laukkaa hieman ympyrällä, missä laskettiin muotoa vielä alemmas, jotta hevonen rentoutuisi. Paljon taputtelua sisäkädellä ja rento fiilis, niin ponikin meni paremmin. Jatkettiin sitten ravissa, missä hetken ympyrällä olemisen jälkeen tein samaa sulkusiksakia, joka meni ihan hyvin: hevonen pysyi kohtalaisen rentona ja oli hyvin mukana menossa. Sitten vielä loppuravit, joissa hevonen tuntui oikein mukavalta, rennolta ja letkeältä. Lopetettiin hyvissä fiiliksissä ja heppa sai paljon taputuksia ja kehuja. Mennään tämä viikko vähän rennommin: tehdään kaikkea kivaa ja vähän humppaillaan :DD, niin sitten jaksaa taas treenailla paremmin, eikä mene liian tylsäksi puurtamiseksi.

Eipä nyt mitään sen suurempaa kerrottavaa, viikonloppu meni kevyellä palauttavalla liikunnalla molemmilla eli siitä en nyt turhaan selosta mitään. Treenit siis jatkuvat normaalisti DTT:n kisoja odotellessa. :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti