perjantai 8. heinäkuuta 2011

Käyntityöskentelyä

Aamulla olinkin jo kahdeksan aikaan enemmän tai vähemmän pirteänä tallilla laittamassa Picuria kuntoon. Se olikin tänään tavallista hankalampaa, koska Picur huuteli kavereitaan ja pyöri karsinassaan ympäriinsä halutessaan laitumelle. Onneksi kuitenkin rauhoittui jonkin ajan kuluttua. Ratsastin maastossa alkukäynnit ja siirryin sitten kentälle. Työstin paljon käyntiä, mm. takaosakäännöksiä, lisättyä käyntiä ja koottua käyntiä. Taivuttelin myös paljon, jotta saisin hevosen vetreämmäksi. Ravissa jatkoin taivuttelua, tosin menin vain n. 10 min rauhallista ravia, ettei vielä hikoaisi. Laukkaa en suuremmin työstänyt: rennosti pyöreänä eteenalas.

Olavi sai olla aamulla n. puolitoista tuntia laitumella. Ei tosin kovin innokas ollut: odotteli portilla, että pääsisi talliin viilentymään ja turvaan hirviöpaarmoilta... Annoin hepan sitten hetken aikaa lepäillä sisällä. Huokasi syvään, kun sai loimen pois päältään ja meni heti päiväunille. Kävelin myös Olavin kanssa pitkät alkukäynnit maastossa, missä heppa ihan suuttui, kun en antanut hinkata päätään etusiin, ettei vain jäisi kangista kiinni suojiin. Kentällä aloitin käyntiharjoitukset: avoa, sulkua, askeleen pidennyksiä ja kokoamista, pysähdyksiä sekä tietenkin vanhoja tuttuja takaosakäännöksiä. Ehkä vielä joskus opin tekemään niitä kunnolla, ollaan me ainakin jonkin verran kehitytty jo nyt! Ei ainakaan yrityksen puutteesta ole kyse niiden kanssa. En edes ymmärrä miten ne voivat olla niin hankalia, ilmeisesti ongelmana on , etten saa säilytettyä ajatusta liikkeestä eteenpäin käännöksessä. Työstin ravin ja laukan nopasti eteenalas yrittäen saada takaosan toimimaan. Ravia kokosin enemmän ihan pikkuhetken, jotta pystyin harjoitella muutaman pysähdyksen ravista. Pysähdykset menivät tosi hyvin: sain ne tehtyä lähes pelkillä painoavuilla eikä Olavi edes steppaillut niin paljon kuin yleensä, jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti