perjantai 15. heinäkuuta 2011

Lappeenranta to 14.7

Lähdimme ajamaan Lappeenrantaan aamulla hieman yhdeksän jälkeen. Matka sujui hyvin (kuten aina noiden kavereiden kanssa) ja oltiin perillä puolen päivän pintaan. Picurin kanssa startti oli 16.06, joten heppa letitykseen ja hokkien pyöritykseen.

Picur tuntui verkassa tosi kivalta. Sain hyvää liikettä, kun aloin vain itse ratsastamaan (minkä oivaltamiseen tosin kului hieman liian kauan aikaa :D). Radalla ei hyytynyt paljoa, tosin keskiaskellajit jäivät aika vaisuiksi. Prosentit olivat 63,793. Eli jälleen mukavan tasainen hyvä rata, tosin parempaankin on vielä mahdollisuudet.

Olavi oli verryttelyssä aluksi superjännittynyt: juoksi alta, ei kuunnellut ulkoapuja ja oli muutenkin vähän kaikkea vasten. Juuri ennen rataa sain kuitenkin hyvän tuntuman hevoseen, ravin ja laukan laatu parani huimasti takaosan mukaan tulemisen takia. Radalla Olavi ei jännitynyt melkein yhtään, mikä on valtava parannus viime kerrasta. Tuomari oli jopa kirjoittanut kommentteihin rento!! Prossat 62,845.

Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen ratoihin, ratsastin mielestäni melko hyvin ja hevoset toimivat nurmella. Ja olivathan sijoituksetkin hyvät: kolmas ja seitsemäs (luokassa 37 osallistujaa) eli kaksi rusettia saatiin! :) Huomenna molemmilla kevyt pyöreäksi eteenalas ratsastus ja sitten lauantaina taas kisaamaan! Innolla jo odottelen sitä ;))

Nyt nukkumaan, että jaksaa herätä aamulla :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti