keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Paljon treeniä ja vähän vielä lisää...

Eli ajattelin kertoa nyt maanantain, tiistain ja keskiviikon hevosteluista.

Maanantaina ja tiistaina minulla oli Kikon valmennus Rusalla. Olavi oli vähän hidas pohkeelle ja muutenkin hieman työläs ratsastaa, mutta kuitenkin liikkui ihan hyvin ja suoritti tehtävät hienosti. Harjoittelimme avotaivutusta, sulkutaivutusta ja vaihtoja. Ratsastimme myös FEI junioreiden esiohjelman, mikä sujui hyvin, eikä tuntunut yhtään mahdottomalta! Suluissa pienimuotoisena ongelmana on ollut, että jään helposti puristamaan reisillä ja polvilla, milloin laukasta katoaa vauhti ja se jää polkemaan paikalleen. Välillä myös riittävän taivutuksen löytäminen on ollut haastavaa, mutta se korjaantuu ottamalla edestä pidätteitä ja ratsastamalla hevosta myös sillä pohkeella, jonka ympärille sen pitää taipua. Kuvassa näkyy eräs pätkä ohjelmasta, jota olemme harjoitelleet melko paljon. Siinä huomaa hyvin, onko hevonen kuulolla, koska hevosen pitää olla kasassa ja avuilla, jotta taivutukset onnistuvat. Samalla pitää myös keskittyä ravin laatuun, ettei se pääse hiipumaan.


Tiistaina olin Picurin kanssa valmennuksessa. Hevonen oli hieman hidas pohkeelle ja ei kovin innokas työskentelemään. Ongelma vain korostui, kun aloimme kunnolla hommiin. Niimpä valmentajani ratsasti hetken aikaa Picurilla, jotta saisin paremman tuntuman, kuinka hevosen tulisi liikkua. Onnistuinkin sen jälkeen saamaan laadukkaampaa liikettä hevosesta. Huomasimme, että ongelmat johtuivat osin liian raskaasta tuntumasta edestä: en muistanut myödätä, kun hevonen kulki hyvin. Tämän korjauksen jälkeen molemmat olivat paljon tyytyväisempiä, kun jatkuva liikkeen hiipuminen jäi pois. Tehtävinä teimme väistöjä (sekä lävistäjällä että pitkän sivun suuntaisesti siksak-linjalla), kolmikaarista kiemurauraa (ravissa ja laukassa), loivaa kiemurauraa laukassa ja siirtymisiä. Lopputunnista ympyrällä työstettäessä sain Picurin ravaamaan hienosti kevyellä tuntumalla aktiivisella takaosalla.

Tänään Olavilla oli hieronta, jota ennen ratsastin melko nopeasti hepan. Olavi oli ok, tosin hieman jäykkä ja halusi kulkea vähän kuolaimen yläpuolella. Alkuverryttelyjen jälkeen työstin hetken ravia ja laukkaa, sekä kävin läpi valmennuksissa harjoittellut asiat. Hieronta sujui hyvin: ei ollut suurempia jumeja ja Olavi nautti :).

Picurin menin kentällä, perustyöskentelyä ravissa ja laukassa. Tein lisäksi muutamat raviavot, laukka-käyti siirtymiset ja laukanvaihdot, minkä jälkeen loppukäynnit. Siinä vaiheessa oli jo sen verran kuuma, että melko kevyestä liikunnasta huolimatta Picur oli ihan hikinen.

Eipä tässä sen suurempia laitan loppuun pari kuvaa :)).

                                         Hassu hantä :DD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti