maanantai 11. heinäkuuta 2011

Valmennus

Tänään olin valmennuksessa Olavilla. Heppa oli jälleen hieman vastahakoisella tuulella, esim. kun yritin koota, tuloksena oli paikallaan laukkaava hevonen, huoh. Harjoiteltiin A:2, mikä muuten on yllättävän helppo rata (paitsi ne siirtymiset vähän jännittää). Väistöt olivat hieman hakusessa: Olavi halusi kulkea ihmeellisen taipuneena koko ajan. Lopputunnista teimme väistöjä lävistäjää pitkin, ja siinä tuli mukaan myös hyviä askelia. Käynti oli tänään vähän tahmean tuntuista. Toivottavasti se saadaan kuntoon ennen kisoja, jotta saadaan hyvät pisteet käynnistä, mikä kuitenkin on yksi Olavin vahvuuksista. Vastalaukkaa työstäessä Olavi oli aluksi epätasapainoisen oloinen, tämä korjaantui ajattelemalla hevosen etuosaa ylös ja samalla ratsastamalla aktiiviset takajalat. Laukka on yleensäkin askellajina tullut meille helpommaksi, kun olen oppinut, kuinka saan koottua sitä paremmin. Olavi nimittäin lähtee helposti laukkaamaan liian kovaa pois alta, ellei muista tehdä riittävästi puolipidätteitä (varsinkin alussa).

Huomenna Olavin vanha omistaja tulee ratsastamaan hepan läpi ja pitää samalla minulle hieman tuntia. Mukavaa nähdä, kuinka saan silloin ratsastukseb onnistumaan. Hän tuntee Olavin hyvin ja tietää, millaisilla avuilla hän toimii eli se saattaa osoittautua hyvin hyödylliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti