torstai 22. syyskuuta 2011

Kiva Olaviheppa :)

Eilen kevyempi päivä, tänään taas kunnon treenailua. Tallille lähtö hieman viivästyi kotipihallamme irti juoksentelevan koiran takia, kun piti lähteä sen kotia etsimään. (Asui sitten onneksi ihan naapurissa.) Olinkin sitten maneesissa vasta reilusti kahdeksan jälkeen, onneksi huomenna kouluun vasta puoli 12 niin ehtii nukkua!

Tein kaikki va B:n asiat läpi ja ihan hyvin tuntuivat sujuvan. Varsinkin avoissa tuntui, että pystyin tosi hyvin säätelemään poikitusta, mikä viimeksi tuntui vähän hankalalta radalla. Olavi kyllä jäi aika helposti pohkeen taakse varsinkin alussa, saattoi juosta vaikka kuinka lujaa, mutta pohkeeseen ei kuitenkaan reagoinut kunnolla... Tehtiin siirtymisiä askellajin sisällä (ravissa) ja sain näin hevosen paljon paremmin avuille. Kun takaosa saatiin pikkuhiljaa paremmin mukaan, keveni myös edestä kivaksi. Jään itse helposti kannattelemaan hepan päätä, joten pitää muistaa säilyttää kevyt tuntuma ja ratsastaa pohkeilla hevonen ryhdikkääksi. Kuitenkin muistaen, etten lähde liikaa kasvattamaan tempoa. Tasapainoilua...

Ratsastuksen jälkeen Olavi takaisin boksiin ja pöperöt eteen, oli hieman keskustelua saako ihmisen yli juosta ruoan luokse, jos on tooosi kova nälkä. Olavin kannalta tulos oli valitettavasti, ettei saa, mutta sopeutui sitten ihan hyvin odotteluun, kun niin käskettiin. :)

Tänään pikkusiskoni käveli Olavilla alku- ja loppukäynnit, ja vaikka pikkuheppaa vähän jännittikin, niin kiltisti käveli! Vieläpä yön pimeydessä (puoli 10 aikaan ihan oikeasti ei edes tietä erottanut) käveli nätisti, kuten aina taluttaessa.

Loppuun kuva höpösöpö hepasta Messilän kisoista. On vähän huonosti rajattu, mutta en tällä koneella osaa yhtään muokata kuvia...

4 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kiva blogi! Ollaankin törmäilty junnucuppia kiertäessä (:

    tsekkaa blogi jos kiinnostaa! http://terhil.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Haastoin sut tunnustuksiin! Lue mun blogista lisää!:)

    VastaaPoista
  3. Minäkin haastoin sut blogitunnustuksiin :) http://coolmanii.blogspot.com/2011/09/jebou.html

    VastaaPoista
  4. Terhi, luenkin sun blogia, on kiva seurata muidenkin treenailuja ;)!

    VastaaPoista