keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Jag tycker mycket om min duktiga häst!


Tänään en ole tehnyt mitään muuta kuin ollut tallilla. Lähdin kotoa ennen yhtä ja tulin vasta kuuden jälkeen kotiin. Nyt väsyttää, kun jäi viime yön unet aika vähäisiksi Greyn anatomia-putken takia ;) Mutta niin, onneksi on kesä niin ei haittaa!



Olavin kanssa tänään oli vuorossa "jännittävä" kankikokeilu-päivä. Ja taas voi sanoa, että oioi kun voi olla ylpeä ponista, kun se on niin hieno!! Olavi on rauhoittunut tosi paljon kesän myötä (miksi hepat aina menee ihan koomaan kesällä ?!), mikä on tämän hepan kanssa ihan hyvä toisaalta :D. Tein perus alkuverkat ja aloitin sitten hommat ravissa. Tein avot molempiin suuntiin ja olin oikein tyytyväinen siihen, että poikitus syntyi helposti ja muutenkin liike tuntui sujuvalta. Ainoa huono puoli oli, että en tänään oikein saanut istuttua satulassa, tai siis tuntui, että pompin ihan kauheasti. Sulkuja pitää vähän treenata, että ne saa sujuvemmiksi ja taivutuksen paremmin läpi koko rungosta. Jään itse liikaa työntämään/puristamaan, enkä anna liikkeen sujua kunnolla. Pitäisi muistaa, että ei saisi joka askeleella ratsastaa hevosta sivulle, vaan uusia apu vasta, kun "teho" lakkaa (ns. potkukelkka idealla). Tein jokusen pysähdyksen, jotka oli ok, mutta edelleenkin pitäisi oppia tekemään ne pehmeämmin. Olavi oli vähän pohkeen takana koko ajan, joten tein myös muutaman lisäyksen lävistäjällä. Nekin olisivat saaneet lähteä vähän paremmin, mutta sainpahan ponia vähän paremmin hereille.



Laukassa sitten aloitin kokoamisilla ympyrällä. Kun Bolaf tuntui kokoavan hyvin, päätin kokeilla tehdä puolipiruetit molempiin suuntiin. Ne onnistuivatkin ihan hyvin, aika kiireisiä ja hätäisiä, mutta suunta ylöspäin koko ajan :)! Kunhan vaan treenaillaan, niin kyllä varmasti noi saadaan sujumaan mallikelpoisesti. Ilmavuutta tarvittaisiin lisää, mutta sitä toisaalta tulee, kun laukka on tarpeeksi koottua (käännöksestä ei tule niin hätäinen). Tietenkin omassakin ratsastuksessa on tässä kohtaa varmaan epäloogisuuksia, kun en kuitenkaan ole paljoa noin vaikeita juttuja tehnyt. Varmaan just se on se ongelma että teen siitä vaikean mielessäni, vaikka periaatehan on oikeasti ihan sama kuin takaosakäännöksissä...



Tein vaihtoja ihan yksittäisinä ja sitten pari sarjaa. Kaikki olivat puhtaita, mutta haluaisin, että Olavi odottaa mua paremmin aina vaihdon jälkeen eikä vedä itseään pitkäksi tai juokse alta pois. Huomasin, että taas heilauttelin pohkeita enkä tehnyt tarpeeksi selkeitä ja rauhallisia apuja, jotka pidän yllä seuraavaan vaihtoon asti. Heppa sai paljon kehuja hyvän tuntuisen "kolme vaihtoa kolmen askeleen välein"-sarjan jälkeen ja pitkät ohjat. Olavi on söpö, kun se aina näyttää niin iloiselta, kun sitä kehuu paljon, ihan korvat hörössä <3



Pikku käyntipätkän jälkeen loppuverkkasin ravissa ja sitten äkkiä ulos maneesisaunasta! Käveltiin loppukäynnit tiellä ja sitten Olavi pääsi suihkun kautta laitumelle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti